JULKAISTUJA KOLUMNEJA JA MIELIPITEITÄ
Vielä muutaman viikon verran toreillakin tapahtuu, sillä vaalit on perinteisesti tarjoomuksineen kohtaamisten ja keskustelujen kulta-aikaa. Kysymykset voivat äkkiseltään yllättää ehdokkaan. Toritapahtumassa eteeni astui iäkkäämpi mieshenkilö, tapitti silmiin ja tokaisi: Sanoppas sinä, mistä suahaan kunnalle lissee tuloja? Kaiken hälinän keskellä vastaukseni ei varmaankaan ollut kovin vakuuttava tähän todella tärkeään kysymykseen ja jäin sitä kotona pohtimaan. Lisää tuloja saadaan tietty veroista, mutta jos niitä ei kertakaikkiaan nosteta, keinoksi jää hankkia lisää veronmaksajia - eli tarvitaan se kunnan strategiankin mukainen vetovoimatekijä. Siilinjärvestä asuinpaikkana tulee tehdä entistäkin houkuttelevampi mielekkäällä kaavoituksella ja laadukkailla, kilpailukykyisillä palveluilla. Vetovoimatekijöitä ovat myös menestyvät yritykset, työpaikat, asioinnin helppous ja sujuvuus, harrastusmahdollisuudet, sekä yhteisöllisyys. Metsäomaisuuden sekä tarpeettoman ja kunnalle tuottamattoman omaisuuden myynti tuonee myös tuloja. Organisaation keventäminen ja palvelujen yhdisteleminen auttavat pysymään budjetissa. Valitettavasti ennakoinnin ja tärkeän ennaltaehkäisevän työn tulokset näkyvät vasta viiveellä, jolloin ne keventävät ns. raskaampaa palvelutarjontaa tuoden säästöjä kunnan kukkaroon. Uhkana on isot ja ennakoimattomattomat asiat, joita meille maailmalta, Brysselistä ja Arkadianmäeltä putkahtaa, mutta joihin kuntana emme voi vaikuttaa.
On sopeuduttava ja sopeutettava! Helppoja päätöksiä ei tule olemaan.
![WhatsApp Image 2021-02-20 at 22.55.19]()
Sinnitellen ja ideoiden koronan jälkeen
February 04, 2025
1 min read
Sinnitellen ja ideoiden Kunnassamme on selvitty tähän mennessä koronasta…
![facebook photo]()
Aika
February 03, 2025
1 min read
Sitä ei enää kiinni saa Aika. Tuo ikuisuuteen viittaava käsite, josta ei tahdo…
![DSC2583-10589- Vaalista vaaliin]()
Yhteisöasuminen - kolhoosi vai kimppakämppä
August 04, 2022
1 min read
Paikallislehti Uutis-Jousi Kolumni 4.8.2022 Paikallislehti Pitäjäläinen…
![facebook photo]()
Kuplien maailmassa
February 17, 2022
1 min read
Paikallislehdet Pitäjäläinen ja Uutis-Jousi helmikuu 2022 Kuplien maailmassa…
![facebook photo]()
Mielipide, Kohdalle kolahtaa
January 05, 2022
1 min read
Pitäjäläinen 5.1.2021 Kohdalle kolahtaa Kun hälytysajoneuvo 112 kurvaa pihaan…
![IMG 1891-26998-]()
Haasteviidakko hyvinvointialueella
December 12, 2021
1 min read
OLEN TULLUT VALITUKSI KOKOOMUKSEN ALUEVAALIEHDOKKAAKSI 2022 Uudistus tulee…





