Skip to content

Mielipide, Kohdalle kolahtaa

📅 January 05, 2022

⏱️1 min read

Pitäjäläinen 5.1.2021

Kohdalle kolahtaa

Kun hälytysajoneuvo 112 kurvaa pihaan tai kun löytää kainalokuopasta peukalonpäänkokoisen pallukan tai kun on saanut täyden rokotesarjan tai kun näkee ultrassa valokuvan uudesta pienestä ihmeestä – nämäkin asiat osoittavat terveystoimen tärkeyden yhteiskunnassamme.

Tuudittaudumme siihen että minulle ei voi sattua mitään. Kolaripaikka ohitetaan vain hiukan hiljentäen eikä ambulanssia naapurin pihassa noteerata. Asian tärkeyteen havahtuu vasta, kun se omalle kohdalle kolahtaa. Palo-ja pelastustoimessa tärkeintä on saavutettavuus, oikea-aikaisuus ja tehokkuus, eikä näissä asioissa tule luistaa, jatkossakaan.

Osa terveydenhuollon toiminnoista on sellaisia, joita tarvitaan vain harvakseltaan ja joihin osaa varautua ajallisesti ja paikallisesti. Matkan pituudella ei siten ole niin suurta merkitystä, sillä kulkuneuvoja löytyy joka lähtöön. Palo- ja pelastustoimella, jossa hengestä on kyse, minuutinkin viive voi olla ratkaiseva.

Vanhusten määrän ja palvelumuotoisen asumisen lisääntyessä palolaitoksen tärkeä ennaltaehkäisevä toimi valvonnan lisäksi tulisi olla opastus ja suunnittelu yhdessä urakoitsijoiden ja käyttäjien kanssa saada rakentavasti aikaan kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja, turvallisuutta ja maalaisjärkeäkään unohtamatta. Ennakointi on osa turvallisuutta, kaikessa!

		            Merja Oksman, Siilinjärvi
              Aluevaaliehdokas Pohjois-Savo, Kokoomus
← EdellinenSeuraava →
  • Powered by Contentful