Skip to content

Hyvinvointitarjotin

📅 January 12, 2022

⏱️1 min read

Hyvinvointialueelle hyvinvointitarjotin

Huomaan, että aluevaalikeskustelu tuppaa kääntymään kovin sote-painotteiseksi; kuka tulee saaamaan hoitoa ja missä. Tuntuu hieman arveluttavalta mennä lupailemaan liikoja, sillä rahat ovat vielä hakusessa ja hallintokin vasta mietinnässä. Toivottavasti hallintohimmeli ei hajoa omaan suuruuteensa eikä ihminen unohdu siinä!

Tärkeiden sotepalvelujen ohella ymmärrämmekö ja osaammeko arvostaa yhdistys- ja järjestötyön merkitystä mielenvireyteen ja terveyden ylläpitämiseen? Meitä on vapaaehtoistyössä voimavarana yhä suureneva joukko jo työelämästä poistuneita, mutta muuten aktiivisia ja vireitä eläkeläisiä. Hyvinvointialueen tarjottimelle - tähän tärkeään ennaltaehkäisevään ja yhteisöllisyyttä lisäävään toimintaan, tulee saada oma lohko myös kolmannelle sektorille, sisältäen kulttuurin ja liikunnan, seurakuntaa unohtamatta.

Rajapinta kuntiin jäävien sivistys- ja teknisen toimen ja hyvinvointialueen välillä ei saa muodostua ylitsepääsemättömäksi, sillä kokonaisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, alkaen jo kaavoituksesta ja investoinneista ympäristön viihtyvyyteen ja turvallisuuteen.

Tarjottimelle toivon myös riittävää resurssointia, sillä yhtälö on simppeli; kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva onnellinen ihminen tarvitsee oletettavasti vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluja.

	Merja Oksman, kunta- ja maakuntapäättäjä,
	siilinjärveläinen kokoomuksen aluevaaliehdokas 
← EdellinenSeuraava →
  • Powered by Contentful