Skip to content

Viisi syytä alkaa tanssia

📅 January 02, 2020

⏱️1 min read

Lavatanssi käy kuntoilusta, ja askelkuviot treenaavat myös aivoja.

  1. Ihmislapsi tuntee syntyjään vetoa tanssiin. Musiikin rytmi tempaa vauvat ja taaperot mukaansa tehokkaammin kuin puhe, kertoo vuonna 2010 julkaistu brittiläis-suomalainen tutkimus. Mitä paremmin pienokaiset saivat sovitettua oman liikehdintänsä musiikin tahtiin, sitä enemmän he hymyilivät.
  2. Oman lempimusiikin tahtiin tanssiminen tuntuu huumaavan ihanalta, koska se kiihdyttää mielihyvähormoni dopamiinin tuotantoa.

Tietyt rytmit vetävät lähes vastustamattomasti liikkeeseen. Funk, hip hop ja elektroninen musiikki sisältävät tutkijoiden mukaan sopivassa suhteessa ennakoitavuutta ja mutkikkuutta, kun taas vaikeampi jazz ei tanssita ihmisiä yhtä tehokkaasti.

  1. Itselle mieluinen tanssilaji voi tukea itsetuntoa ja oman kehon haltuunottoa. Esimerkiksi itämaista tanssia harrastavat naiset näkivät vartalonsa muita myönteisemmin, kertoo viime vuonna julkaistu australialaistutkimus.
  2. Reipas tanssi käy terveysliikunnasta. Lavatanssi-illan aikana askelia kertyy useimmille huomattava määrä, kertoo Liikunta & Tiede -lehdessä vuonna 2012 julkaistu tutkimus. Tanssijoita seurattiin syke- ja askelmittarien avulla.
  3. Tanssiminen sujuvoittaa vanhusten kävelyä ja vähentää lonkka- ja polvikipuja, osoitti yhdysvaltalaisen Saint Louisin yliopiston pieni tutkimus. Kipulääkkeiden tarve väheni jopa 39 prosenttia. Keväällä julkaistu kanadalaistutkimus puolestaan totesi argentiinalaisen tangon kohentavan Parkinsonin tautia sairastavien tasapainoa.

Tanssi myös pienentää dementiariskiä. Vapaa seuratanssi vaatii tarkkaavaisuutta, nopeita päätöksiä sekä musiikin ja partnerin seuraamista, mikä aktivoi aivoja monipuolisesti.

TANSSITKIN OVAT NYT KIELLETTYJEN LISTALLA !

← EdellinenSeuraava →
  • Powered by Contentful