Elämää sitten kun

Olen elänyt ja kehottanut elämään tässä ja nyt. Kuin arkaillen kuitenkin iskostuu ajatuksiin sitku, sitten kun. Puolen vuoden päästä konkretisoituu se, mistä moni työelämänsä juuri aloittanut haikaillen haaveilee, eläkkeelle jäänti, lähes neljänkymmenen vuoden työrupeaman jälkeen - ja se jos mikä tulee olemaan juhlimisen arvoinen asia - eli elän sitku.

Sympatiseeraan ehdokkaita, jotka ajattelevat positiivisesti sitku. ”Sitten kun pääsen Arkadianmäelle lupaan laittaa kaikki Suomen asiat kerralla kuntoon ja eurot tasapuolisesti jakoon”. Voihan olla että elämä jatkuukin entisellään. Itse monet vaalit kokeneena voin paljastaa, miten fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti rankkaa on laittaa itsensä likoon, mutta kokemuksena se kannattaa ja kasvattaa. Siinä mitataan lupausten ja luonteen lujuutta - ehdokkaan tulee olla paksunahkainen, silti herkällä korvalla kuunteleva ja jokainen kansalainen huomioiva. Väärä sana, ilme, ele tai puheen vivahde vaalikojulla lähtee kulovalkean lailla puskapostissa etenemään, eikä sitä hetkeä kiinni saa!

Päätöksenteossa usein ottelevat vastavoimat; tunne ja järki, kuin myös perinteet ja periaatteet vastaan uudistukset ja yhteistyökyky. Tässä pitää muistaa sitku, vaikutukset tulevaan ja aina on oltava mahdollisuus parempaan. Uusi valittava eduskunta on avainasemassa, jonka kokoonpanoon tulevana vaalisunnuntaina vielä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa eli elämään sitku, vaalien jälkeistä aikaa.

Viime aikoina töissä olen elänyt monessa asiassa ”viimeistä kertaa”. Vietin päiväkodin joulujutut viimeistä kertaa, samoin ystävänpäivän, pääsiäisen, vapun. Ajoin työmatkaa paukkupakkasen huurrekelissä viimeistä kertaa. Kokoustan joitain työkokouksia viimeistä kertaa, muistiot jäävät elämään, arkistoon. Kaipaileeko niitä kukaan? Omat työyksikköni lakkautuvat tulevan syksyn aikana ja kaikki puhuvat innoissaan sitku, sitten kun uusi päiväkoti toimintakauden alussa avautuu.

Odottaminen ja katsominen tulevaan tuo positiivista elinvoimaa. Jokainen tietää tunteen, miten kiva on odottaa jotain kivaa, sen sijaan että pelkäisi pahinta. Itse odotan innolla pitkiä yöunia ja hitaita aamuherätyksiä, kävelylenkkejä, kohtaamisia, aikaa läheisille, ystäville ja itselle. Aikaa omille harrastuksille ja intoa ideoida yhteisöllisiä tapahtumia. Aikaa olla läsnä, eli sitku konkretisoituu taas nytku, kun tartun hetkeen.

Valitettavan usein meitä aikuisia vaivaa pessimistinen pelko tulevaan: Jos onnettomuus kohtaa, jos terveys pettää, jos puoliso jättää. Kun ajattelee lähikuukausien yllättäen menehtyneitä, miettii mitä meistä oikeastaan jää jälkipolville; näkyvää, pysyvää vai sykähdys sieluun? Mitä minusta jää? Sitku.

Kirjoittaja on siilinjärveläinen kuntapäättäjä ja piakkoin eläköityvä päiväkodinjohtaja

JK. Eipä arvannut tuolloin, että sitku Korona yllättää!