JULKAISTUJA KOLUMNEJA JA MIELIPITEITÄ
Vielä muutaman viikon verran toreillakin tapahtuu, sillä vaalit on perinteisesti tarjoomuksineen kohtaamisten ja keskustelujen kulta-aikaa. Kysymykset voivat äkkiseltään yllättää ehdokkaan. Toritapahtumassa eteeni astui iäkkäämpi mieshenkilö, tapitti silmiin ja tokaisi: Sanoppas sinä, mistä suahaan kunnalle lissee tuloja? Kaiken hälinän keskellä vastaukseni ei varmaankaan ollut kovin vakuuttava tähän todella tärkeään kysymykseen ja jäin sitä kotona pohtimaan. Lisää tuloja saadaan tietty veroista, mutta jos niitä ei kertakaikkiaan nosteta, keinoksi jää hankkia lisää veronmaksajia - eli tarvitaan se kunnan strategiankin mukainen vetovoimatekijä. Siilinjärvestä asuinpaikkana tulee tehdä entistäkin houkuttelevampi mielekkäällä kaavoituksella ja laadukkailla, kilpailukykyisillä palveluilla. Vetovoimatekijöitä ovat myös menestyvät yritykset, työpaikat, asioinnin helppous ja sujuvuus, harrastusmahdollisuudet, sekä yhteisöllisyys. Metsäomaisuuden sekä tarpeettoman ja kunnalle tuottamattoman omaisuuden myynti tuonee myös tuloja. Organisaation keventäminen ja palvelujen yhdisteleminen auttavat pysymään budjetissa. Valitettavasti ennakoinnin ja tärkeän ennaltaehkäisevän työn tulokset näkyvät vasta viiveellä, jolloin ne keventävät ns. raskaampaa palvelutarjontaa tuoden säästöjä kunnan kukkaroon. Uhkana on isot ja ennakoimattomattomat asiat, joita meille maailmalta, Brysselistä ja Arkadianmäeltä putkahtaa, mutta joihin kuntana emme voi vaikuttaa.
On sopeuduttava ja sopeutettava! Helppoja päätöksiä ei tule olemaan.
![facebook photo]()
Facebook - hyvä paha uhka, vai mahdollisuus
January 25, 2018
1 min read
Muutaman vuoden aktiivisena sosiaalisessa mediassa roikkuneena facebook on…
![IMG 3983]()
Tunnustus
January 11, 2018
1 min read
Kuuntelin ilolla Presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta. Muutamia poimintoja…
Työelämä
February 29, 2012
1 min read
Vuoden 2012 vaaleissa olin aktiivisesti mukana työelämässä pohtien sen…
![MG 7640]()
Ääni
January 01, 2012
1 min read
KÄYTÄ ÄÄNTÄSI VAALEISSA - YKSIKIN ÄÄNI RATKAISEE


