JULKAISTUJA KOLUMNEJA JA MIELIPITEITÄ
Vielä muutaman viikon verran toreillakin tapahtuu, sillä vaalit on perinteisesti tarjoomuksineen kohtaamisten ja keskustelujen kulta-aikaa. Kysymykset voivat äkkiseltään yllättää ehdokkaan. Toritapahtumassa eteeni astui iäkkäämpi mieshenkilö, tapitti silmiin ja tokaisi: Sanoppas sinä, mistä suahaan kunnalle lissee tuloja? Kaiken hälinän keskellä vastaukseni ei varmaankaan ollut kovin vakuuttava tähän todella tärkeään kysymykseen ja jäin sitä kotona pohtimaan. Lisää tuloja saadaan tietty veroista, mutta jos niitä ei kertakaikkiaan nosteta, keinoksi jää hankkia lisää veronmaksajia - eli tarvitaan se kunnan strategiankin mukainen vetovoimatekijä. Siilinjärvestä asuinpaikkana tulee tehdä entistäkin houkuttelevampi mielekkäällä kaavoituksella ja laadukkailla, kilpailukykyisillä palveluilla. Vetovoimatekijöitä ovat myös menestyvät yritykset, työpaikat, asioinnin helppous ja sujuvuus, harrastusmahdollisuudet, sekä yhteisöllisyys. Metsäomaisuuden sekä tarpeettoman ja kunnalle tuottamattoman omaisuuden myynti tuonee myös tuloja. Organisaation keventäminen ja palvelujen yhdisteleminen auttavat pysymään budjetissa. Valitettavasti ennakoinnin ja tärkeän ennaltaehkäisevän työn tulokset näkyvät vasta viiveellä, jolloin ne keventävät ns. raskaampaa palvelutarjontaa tuoden säästöjä kunnan kukkaroon. Uhkana on isot ja ennakoimattomattomat asiat, joita meille maailmalta, Brysselistä ja Arkadianmäeltä putkahtaa, mutta joihin kuntana emme voi vaikuttaa.
On sopeuduttava ja sopeutettava! Helppoja päätöksiä ei tule olemaan.
![Elämä ilman lehtipuhallinta ja akkuporakonetta]()
Miten ennen elettin
February 20, 2025
1 min read
Perunkirjoituksessa viimeistään paljastuu, miten elämä on eletty. Muistelen nyt…
![facebook photo]()
Kun jää yksin
February 18, 2025
1 min read
Elämä on usein arvaamatonta ja kohtelee kaltoin, kun toinen poisutuu rinnalta…
![IMG 3999]()
Visio
February 18, 2025
1 min read
Visio, kuva tulevaisuudesta - sanakirjassa tarkoittaa myös näkemys, näkymä…
![WhatsApp Image 2021-02-20 at 22.16.03]()
Kun korona iski tajuntaan
February 12, 2025
1 min read
Kun korona iski tajuntaan Kaupan hyllyn reunalla hoksaan parasta ennen, oranssin…
![index]()
Salissa sanottua kuntaimagosta
February 11, 2025
1 min read
Salissa sanottua Arvoisa puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat täällä salissa livenä…
![facebook photo]()
Aina on se joku
February 10, 2025
1 min read
Tunnetko tyypin? Meillä se Joku on jättänyt tavaroita lojumaan, tyhjentänyt…





