Skip to content

Isot, pienet ja vierivät kivet

  • Kolumni
  • Uutis-Jousi

📅 September 24, 2020

⏱️1 min read

Alkaneen piharemontin myötä olen huomioinut kivet. Niiden muoto voi olla pyöreä, soikea, lituskainen, pinnaltaan sileä tai rosoinen – aivan kuten me ihmisetkin; Eri kokoa ja värityskin vaihtelee, eikä kahta samanlaista löydy.

Maan kaivamisessa jossain vaiheessa peruskallio tulee aina esiin ja se on pohja kaikelle; niin rakentamiselle kuin luottamukselle. Luottamusta ei voi saavuttaa ennen kuin sen rakentaa. Näkyvää kalliota voi mullan avulla somistaa istutuksin, vertauksena kunnissa peruspalveluiden rinnalla järjestetyt hyvinvointipalvelut.

Se, miten kasvit istutetaan ja miten ne aikanaan kukoistavat, on monen eri tekijän summa. Se vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, kuten kunnallinen päätöksenteko konsanaan: Ilmenee tarve tai idea, joka laitetaan vireille, lähtee lausuntokierrokselle ja päätöksentekoon, odottaa valitusajan, laitetaan täytäntöön ja seuraa monimutkainen hankintaprosessi kilpailutuksineen... ja vaikutukset yleensä näkyvät vasta vuosien päässä. Tai seuraavassa sukupolvessa. Kaavoitus ja investoinnit ovat kunnassa kaiken perusta, se kallio, ja etenkin toimivat koulut sekä päiväkodit ovat niitä kivijalkoja, joiden perässä lapsiperheet muuttavat.

Isoja kiviä on vaikea liikutella ja pihalla ne vaativat siirtymiseen ulkoisia voimia, kuten kaivinkoneet. Päätöksenteossa puolueiden väliset voimasuhteet voivat heittää hiekkaa rattaisiin ja maailmanlaajuiset ilmiöt voivat yllättää. Puoluepolitiikkaan voi jokainen osaltaan vaikuttaa kevään kuntavaaleissa, mutta isoja kiviä ovat myös uhkaavat näkymättömät vaarat, jotka toteutuessaan vaativat massiivisiakin toimenpiteitä. Niihin ei pieni asukas voi vaikuttaa!

Pienet kivet ovat meidän jokaisen ulottuvissa ja omin voimin liikuteltavissa, joten voimme vaikuttaa siihen, miten saamme tonttimme toimivaksi. Kuntalaiset voivat osaltaan vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja palvelujen saatavuuteen maksamalla nurisematta verot ja ohjaamalla asioimiskäyttäytymistä omaan kuntaan. Nätti piha, hyvin hoidettu viihtyisä ympäristö, asumisen monimuotoisuus, tiestön kunto, saavutettavuus, maisemointi, esteettömyys, peruspalvelut ja harrastemahdollisuudet ovat imagollisia käynti- ja kutsukortteja. Uudet kuntalaiset tuovat elämää ja elinvoimaa, joka osaltaan ruokkii yrittäjyyttä työpaikkoineen.

Vierivät kivet, rolling stones, ovat pohjana muutoksille, vastakohta sementin jämähtämiselle. Samaan suuntaan, yhteistä päämäärää kohti vieriminen, ilman kolhaisuja on tärkeää ja yhdessä kasassa kivet näin muodostavat lujan rykelmän, yhteisön, jossa jokainen pysyy silti yksilönä.

Ihmiset tarvitsevat siivet ja juuret, mutta jalat on hyvä pitää peruskalliossa.

Muuten huomasin, että talon salaojitus tuntuu ihan hammaskiven poistolta.

Kirjoittaja on piharemonttia analysoiva kuntapäättäjä

← EdellinenSeuraava →
  • Powered by Contentful