Skip to content
WhatsApp Image 2021-02-20 at 22.05.06

Eläkeläisen elämää

📅 February 06, 2025

⏱️1 min read

Pähkäillessäni eläkeläisen elämääni huomaan, että se on siirtymistä asiasta toiseen, tehtävästä seuraavaan ja kalenterimerkinnät alkavat taas ohjailla päivieni kulun.
Moni monessa mukana oleva on todennut että jossain vaiheessa alkaa kääntyä itseään vastaan kun on kaikelle avoin ja tekemisissään aktiivinen. Pidetään itsestäänselvyytenä että kyllä se hommat hoitaa, tai vielä pahempaa; seuraa kateutta, kaunaa, panetteluakin ja kiire kipittää kintereillä. Kautta aikain on tiedetty; jos toiselle kumartaa niin toisaalle pyllistää, joten parasta olisi kulkea kuin seipään niellyt, jota sitten ylpeäksi herkästi tituleerataan! Antaa kohtalon johdattaa ja kalenterin kuljettaa. Tärkeintä on kuitenkin pysyä aetona omana ihtenä ja tyytyä oloonsa ja eloonsa, elämä voi olla arvaamattoman lyhyt mielensäpahoittamiseen.

Kunnan päätöksenteossa jännitetään vaalitulokseen perustuvia luottamushenkilövalintoja. Mielenkiintoista on todeta miten puolueiden kannatusmittaukset maalaiskunnissa kulkevat ihan eri raiteita verrattuna valtakunnan käyriin. Suomessa ykkössijaa pitää kokoomus, Siilinjärvellä keskusta, paikkojen jakautuessa sen mukaisesti! Tämä on äänestäjien, reilun 50 prosentin tahdon ilmaus. Kotikunnassa vaaliteemoinakin tärkeiksi koettuja asioita jäi vaiheeseen, esimerkkeinä keskuskortteli ja torien kehittäminen, uimalan remontti, kouluinvestoinnit, kaavoitus sekä huoli etenkin vanhuksista ja nuorista.
Olen nyt huolissani myös kriisitilanteessa viranomaisten laaja-alaisesta tiedottamisesta yksilötasolla, tavoittaako tärkeä sanoma ajallaan jokaisen alueella asuvan, jos tieto jaetaan lähinnä netissä, eikä kaikilla ei ole läppäriä piirongin päällä!

Talvi on kääntymässä kevääksi – ja voi taas todeta, minne se hurahti? Meillä Suomessa sään puolesta asiat ovat kutakuinkin mallillaan, muuutamaa kesän hellepäivää ja paria talven myrskymyllerrystä lukuunottamatta, mutta uutiskuvista tulee eittämättä mieleeen, mitä kohti olemme menossa! Myös ilmastoasiassa, kuten pandemiassa, jokaisen yksilön on tunnettava vastuunsa lähtien jo roskapussin sisällön lajittelusta.

Kirjoittaja on siilinjärveläinen kuntapäättäjä

← EdellinenSeuraava →
  • Powered by Contentful